Vaikea sanoa, miksi The Felice Brothersin folkmusiikki tuntuu aidolta. Nuoria miehiä etsimässä kadonnutta aikaa, ja laulamassa vanhojen miesten äänellä. Voisi kuulostaa falskilta, vaan eipä kuulosta. Ehkä veljesten katusoittokokemus on istuttanut heihin oikeanlaisen hurtin asenteen ja turhaa taiteilua tasapainottavan pelimiesajattelun.
Yhtye rikkoo kitaroiden, kielisoittimien, haitarin ja käheän yninälaulun muodostamaa arkaaista äänimaisemaa osuvilla kauneusvirheillä ja rokkaavalla räyhähengellä. Yonder Is The Clock -levyn herkästä hulvattomaan ulottuva tunneskaala luo vaikutelman, että The Felice Brothers haluaa sekä kertoa tarinoita että saada juhlat aikaiseksi. Toisinaan yhtyeen synnyttämät mielikuvat viittaavat Pogues-henkiseen puolianarkistiseen hamppaririehaan, toisinaan Tom Waitsistä muistuttavaan teatraaliseen kulkuriromantiikkaan.
The Felice Brothers on terävimmillään silloin kun se vähiten yrittää olla syvähenkinen folkryhmä. Päihtyneeltä Pelastusarmeijan yhtyeeltä kuulostavat Chicken Wire, Run Chicken Run ja Memphis Flu muodostavat energisen ja hervottoman jatkumon välillä turhaan paatokseen sortuvan kokonaisuuden keskelle.
