FILTER: The Amalgamut

Filter on kasvanut Nine Inch Nailsissa vaikuttaneen Richard Patrickin henkilökohtaisesta projektista täysivaltaiseksi bändiksi. Tämä ei kuitenkaan ole havaittavissa yhtyeen musiikillisissa linjauksissa. Kahden edeltäjänsä tavoin myös The Amalgamut on ylituottamisen rajoilla hipovaa metallista rymistelyä, joka ei varsinaisesti ole metallia, mutta liian kliinistä ollakseen järin vaihtoehtoistakaan. Tuntuu kuin yhtye ei osaisi päättää haluaako se kuulostaa enemmän Nine Inch Nailsilta vai U2:lta jääden lopulta johonkin näiden kahden väliin.

Luontevammalta Filter kuulostaisi puhtaana metallibändinä, sillä sen vahvuudet ovat nimenomaan voimassa eikä herkistelyssä, mikä tulee todistetuksi liian monta kertaa yhtyeen kokeillessa siipiään pompööseissä puoliballadeissa, jotka ovat paitsi noloja aikuisten miesten tekemiksi, myös äärimmäisen pitkästyttäviä. Kaikki kunnia kuitenkin Patrickille – jonka käsialaa biisit pääosin edelleen ovat – että on malttanut olla lähtemättä väkinäiseen nuorennusleikkaukseen lisäämällä trendikkäitä nu metal -haisuja aikana, jolloin Filter joka tapauksessa kilvoittelee kuulijoista Linkin Parkin ja kumppaneiden kanssa. The Amalgamutin soundissa on jotain leimallisesti 90-lukua, jonne yhtye tuntuu olevan pysähtynyt ja jos levyllä olisi hivenen enemmän särmää ja puseroon tarttuvia biisejä, olisi edusta huomattavasti enemmän hyötyä.

Liekö liika studiossa nysvääminen pehmentänyt pään, mutta The Amalgamutista puhuttaessa Patrick on katsonut vaikuttavimmaksi tekijäksi amerikkalaisuutensa. Häntä saa kuulemma huoletta sanoa patriootiksi. Huolestuttavaa puhetta mieheltä, jonka sielunmaailma sanoitusten perusteella on ahdistuneen yläasteikäisen ja ilmaisu tökeröä sormella osoittelua.