Green Dayn neopunkia kuunnellessa on aistinut harmistuksen siitä, että bändin jäsenet ovat kokeneet syntyneensä auttamattomasti liian myöhään. Yhtyeen vimmainen yritys peruuttaa 70-luvun lopun punkbuumiin on aina tuntunut läpinäkyvän teennäiseltä.
Foxboro Hot Tubsiksi naamioituneena Green Day ei kärsi suorituspaineista. Vihaisen punkbändin esittämisen sijasta combo on uskottavampi ja etenkin hauskempi näytellessään 60-lukulaista modrockyhtyettä. Stop Drop And Roll!!!in pastisseissa on samaa roiskivaa vilpittömyyttä kuin Dave Grohlin, Thurston Mooren, Mike Millsin ja Greg Dullin tähdittämällä Hampurin vuosien The Beatlesistä kertoneen Backbeat-elokuvan (1994) soundtrackalbumilla.
Stop Drop And Roll!!!in keskeisimpiä innoittajia ovat The Who ja The Kinks, joiden hiteistä Foxboro Hot Tubsin peitellyn varioinnin kohteiksi erottuvat ainakin My Generation, You Really Got Me ja Tired Of Waiting For You. Mother Maryllä yhtye tapailee soulia Tamla Motownin ja The Jamin jäljillä ja Sallyn selvät (I’m Not Your) Steppin’ Stone -vivahteet juontuvat Sex Pistolsin kautta The Monkeesiin saakka.
Mitaltaankin iskevän albumin edetessä myönteinen vainoharhaisuus kasvaa niin, että huilulla kaunistettu Dark Side Of Night vaikuttaa The Yardbirdsin For Your Loven etäiseltä sukulaiselta.