Aiempien Frivolvol-albumeiden raivopäiselle mutta hallitulle melskaamiselle on ollut helppo nostaa peukut pystyyn. Kimurantti paahto, jota vaikkapa noiserockiksi tai post-hardcoreksi voi kutsua, yhdistettynä baritonikitaristi-laulaja Jussi Kaholan kitarisat rikkovaan huutoon on vain saanut aikaan sen, että Frivolvolia on arvostanut enemmän ajatuksissa, koska levyjen kuuntelu aiheuttaa päänsäryn.
Blades Of Steel, bändin neljäs albumi, on vanhoja mielikuvia helpompaa säveltaidetta, joskin määritelmä pitää suhteuttaa asiayhteyteen. Nyt kontrastit mutkaista latua tallustavien biisien ja niihin ripoteltujen melodioiden – kyllä, niitä on olemassa, vaikka ovatkin tehokkaasti piilotettu – kanssa ovat paremmin sopusoinnussa ihan kuunneltavuudenkin nimissä.
Paradoksaalisinta tässäkin albumissa on musiikin persoonallisuus. Mitä haastavammalta ja eriskummallisemmalta Frivolvol kuulostaa, sitä paremmin kuulija pystyy arvaamaan, minkä mutkan takana piilee seuraava irti päästettävä mörrimöykky.
Intensiteetissä Frivolvolia harva pieksee, mutta lisäkuuntelua Blades Of Steel vaatii ennen kuin se täysillä iskee. Halun yrittää se ainakin jättää.