FUN.: Some Nights

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2012.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Lähtökohdat yhdysvaltalaisen Fun.-yhtyeen toiselle levylle ovat  hulppeat: kuormurillinen queenmaista viehtymystä teatraaliseen popmusiikkiin, kontin verran emo-bändien paatoksellisuutta ja suunnaton määrä ihailua Kanye Westin toismaailmallista, upeasti muusta todellisuudesta irtautunutta olemisen tapaa kohtaan.

Arvio

FUN.
Some Nights
Fueled By Ramen

Lähtökohdat yhdysvaltalaisen Fun.-yhtyeen toiselle levylle ovat  hulppeat: kuormurillinen queenmaista viehtymystä teatraaliseen popmusiikkiin, kontin verran emo-bändien paatoksellisuutta ja suunnaton määrä ihailua Kanye Westin toismaailmallista, upeasti muusta todellisuudesta irtautunutta olemisen tapaa kohtaan. Homma paketoidaan kasaan pohjoisamerikkalaisella arroganssilla, joka kaihtaa tylsää tahdikkuutta ja muita hillityn porvarillisia hyveitä.

Some Nights on varsin mainio, yltiösuureellinen poplevy ja ilmiselvä kumarrus Kanye Westin toissavuotisen My Beautiful Dark Twisted Fantasy -merkkipaalun suuntaan. Yhtä hienoja kappaleita Fun. ei ole pysynyt tekemään, mutta esitystavan hulppeudessa on värähdyksiä, jotka West on valtikkansa humautuksilla pannut liikkelle. Fun. haluaa nimensä päättyvän pisteeseen – aina yhtä hilpeä tapa, josta tämä arvonsa tunteva yhtye on pakko palkita.

Lisää luettavaa