Paljon hienoa musiikkia on syntynyt, kun punkkarit ovat alkaneet tähyillä oman karsinansa ulkopuolelle. Punkin energisyyden ja laajakatseisemman musikaalisuuden yhdistelmä on todistettu hedelmälliseksi. Amerikkalainen The Gaslight Anthem kuulostaa punk-ryhmältä, joka on löytänyt Bruce Springsteenin klassisen rockin ja innostunut myös melodisesta soulista. Osittain samoja kaikuja voi Suomessa kuulla Damn Seagullsin tai I Walk The Linen ilmaisussa.
The ’59 Sound viittaa jo nimellään menneeseen, ja levyn tunnelma on jatkuvasti kuin myyttisestä nuoruuden kesästä kertovassa elokuvassa. Epäonnista nuorta rakkautta, hienoja autoja, rasvalettejä ja edessä hyppy tuntemattomaan. Lyriikoiden kerronnallisuus on paljon velkaa Springsteenin kaupunkitarinoille, ja sävellysmuotissa on myös jotain Pomolta opittua. Punktausta kuuluu rivakkaotteisena bändisoittona. Soundi ei ole erityisen punk, kitarat soivat laajakangasrockin leveää kirkkautta.
Mukana hoilottamaan kehottavia kertosäkeitä ja tehokkaita sovituksia löytyy läpi levyn. Palikat ovat kohdallaan, mutta persoonaa jää kaipaamaan. Poikkeuksellisempaa omaa ilmettä tarvittaisiin, että The ’59 Sound nousisi esikuviensa rinnalle. Nyt muoto on jatkuvasti sisältöä pykälän edellä.
