HARDCORE SUPERSTAR: Thank You (For Letting Us Be Ourselves)

HARDCORE SUPERSTAR
Thank You (For Letting Us Be Ourselves)
Music For Nations

Hämmentävän nopeasti julkisuuskynnyksen kykyihinsä nähden ylittänyt Hardcore Superstar riemastuttaa älyvapaalla 80-lukuestetiikallaan. Bändin jäsenet edustavat kuin neljää eri versiota Jimi Pääkallosta kymmenen vuoden kuluttua: tarjolla on niin elähtänyttä rock-karismaa, paidatonta vatsalihasten esittelyä kuin kuvakulmilla peiteltyä pönäköitymistä. Kaikki tämä asiaankuuluvilla meikeillä, tatuoinneilla ja nahkapöksyillä kompattuna. Yhtye näyttää niin hillittömältä, että siitä haluaisi jo sen vuoksi diggailla. Sääli, että paikoitellen tylsä hard rockailu antaa siihen vähemmän aihetta kuin toiveissa oli.
Asenteellisesti hurrit ovat asiansa sisäistäneet, ja niinpä röyhkeitä kikkavarkauksia ei edes vaivauduta liiemmin peittelemään. That´s My Lifen AC/DC:n ja Just Another Scoren Aerosmithin tunnistaa puolikuurokin eikä Hanoi Rockskaan taida olla aivan tuntematon yhtye. Vaikka tarpeelliset kliseet on hallussa, ei bändi saa puristettua niistä millään tarpeeksi uhmakasta kokonaisuutta iskeäkseen täysillä. Debyyttialbumi Bad Sneakers & Pina Coladalla ei ollut käytännössä mitään sisältöä, Thank Youlla on sentään omat hyvätkin hetkensä. Not Dancing, Wanna Know Why? on levyn ehdoton tähtihetki – heti otteeseensa nappaava tyylivalio – ja Summer Season´s Gone vakuuttaa pöljästä Doors-nimivariaatiosta huolimatta. Tenhoavia kertsejä on mukaan ripoteltu matkan varrelle useampiakin.
Silti bändistä jää yhä kuva biisejä rystyset valkoisina kirjoittavista tyylipoliiseista. Hardcore Superstarin kakkoslevy kanna hyvistä puolistaankin huolimatta aivan loppuun asti, vaan selvä tasonlasku tapahtuu levyn puolivälin tienoilla. Alan harrastajille tämä on epäilemättä kovaa kamaa, mutta vielä ollaan tavattoman kaukana Two Steps From The Movesta tai Appetite For Destructionista.