Levyarvio: Turboahdettu albumi täynnä vaarallisia tilanteita – Hardcore Superstarin rock’n’rollia ei saa hengiltä

Arvio julkaistu Soundissa 8/2018.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

Hardcore Superstar
You Can't Kill My Rock'n'Roll
Gain

20 vuotta, 11 pitkäsoittoa, tuhatmäärin keikkoja ja roppakaupalla särjettyjä sydämiä – niistä on ruotsalaisen Hardcore Superstarin ura tehty. Toiselle levytyskymmenelle hypätään melko raskaissa tunnelmissa, sillä tuoreen albuminsa avauskaksikko AD/HD – Electric Rider polkee jopa metalcoren ja power metalin sävyissä.

Ensimmäisenä kalskahtaa levyltä korvaan loppukesään ajoitettu tuloskunto: laulunkirjoitus on vaarallisen kovalla tasolla, ja esimerkiksi kolmosraita My Sanctuary tarttuu korviin vaikka et haluaisikaan. Nimibiisi taas tanssittaa kasariviboillaan ja duurivetoisuudellaan. Kolmannelle vuosikymmenelle yltävä kokemus kuuluu takuuvarmoina sovitusratkaisuina sekä mieleenpainuvina esityksinä – vuosimallin 2018 Hardcore Superstar soittaa ja ennen muuta laulaa erinomaisesti.

You Can’t Kill My Rock ’N Roll on mahtipontisen ja hieman vaarallisen kuuloinen tuotos, joskin yliahdetusta, lievää kuunteluväsymystä aiheuttavasta miksauksesta pieni miinus.

Kyllä ovat Jocke Berg ja kaverinsa tehneet etevän albumin, melko varmasti yhden vuoden parhaimmista rock-levytyksistä.

Lisää luettavaa