Heli Kajon mielijohde ilmoittautua pari vuotta sitten Suomen euroviisumittelöön toi kisaa hallitsevien suorituspaineiden ja sovituskaavojen sekaan hyvin harvinaista kepeyttä ja yksilöllisyyttä. Annankadun kulmassa -kappaleen kaltaiset persoonalliset arkielämän tuokiokuvat ja niitä pikantisti kannattelevat popiskelmät jalostuivat vihdoin puolituntisen albumin mittaan. Asenne on säilynyt huolettomana, vaikka Kajon sanoitukset mietiskelevät rakkauden ja kuoleman kysymyksiä. Johtopäätökset kallistuvat toistuvasti vähemmän vakaviin vaihtoehtoihin, joissa saa lihoa, tupakoida ja panna ketä huvittaa. Ja iloita elämästä mahdollisen kuolemantapauksen sattuessakin.
Horjumattoman hennolla lauluäänellä kerrotut vaikutelmat ja mielipiteet on sovitettu yhtä ilmaviin sovituksiin. Herkullisina hattaroina lipuville melodioille alisteiset, hyvin kapeat pianon ja perkussioiden soitinnukset jäävät sen verran värittömiksi, että Kajon miellyttävien sävellysten vetovoima ei aina saa askeettisista taustoista kunnon tukea. Proosallinen kerronta ei kaipaa tönkömpiä hittikertsien kaavoja, mutta soiton eloa ja musiikillista sävykirjoa estottomalle elämäntapa-laulajalle soisi enemmän kuin nimibiisin keinotekoisen ”dub”-bonarin muodossa.