HISSER: Hisser

Arvio julkaistu Soundissa 5/2015.
Kirjoittanut: Visa Högmander.

Arvio

HISSER
Hisser
Sony


Disco Ensemblen nokkamies Miikka Koiviston elektropoppaava alter ego Hisser vakuutti viime talvena julkaistuilla ensimmäisillä singleillään. Park Fiction oli jopa vuoden 2014 lopun parhaita uusia kappaleita. Next Life jatkoi samaa linjaa. Mielleyhtymät Thom Yorken popimpiin tekemisiin ja Death Cab For Cutie -laulaja Ben Gibbardin mainioon The Postal Service -sivuprojektiin olivat vahvoja ja ovat sitä edelleen.

Koiviston ja Seidi Guzejevin laulamat melodiat pitävät Hisserin kasassa, mutta muutamat rivit teksteissä, kuten Shifter-kappaleen ”I can love you like a lion / Fuck you in the morning rain” töksähtävät ikävästi. Muuten kappalemateriaali toimii kelvollisesti. Damn Seagulls -pomo Lauri Elorannan tuottama levy naittaa analogista ja digitaalista yhteen mallikkaasti ja tuntuu, että pojilla on ollut hauskaa studiossa näitä kappaleita työstäessä.

Park Fiction on useiden kuuntelukertojen jälkeenkin albumin kruununjalokivi, liki täydellinen popkappale. Next Life ja useita Imagine Dragonsin kaltaisia nykypäivän nuorisobändejä mieleen tuova Up In The Brim ovat albumin muut parhaat hetket.

Kaiken kaikkiaan Hisser on lupaava avaus. Toivottavasti Miikka Koiviston alter ego pääsee tulevaisuudessa esiin paria askelta jalostuneemmassa muodossa.

Lisää luettavaa