Ei tule olemaan Holy Graililla helppoa. Los Angelesista ponnistavan orkesterin kakkoslevy lyö yhteen vanhan liiton metallin lievien voima- ja thrashmetal-vaikutteiden kanssa. Usein moinen kuulostaa menneiden aikojen pastissilta, mutta Holy Grail kykenee liittämään biiseihinsä sen verran moderneja aineksia, ettei se kokonaan menetä uutuudenviehätystään.
Silti Holy Grail perustuu pitkälti bändin jäsenten taituruuteen. Ride The Void ei ole sentään pelkkää soittajien egotrippailua, mutta biiseistä voi kuulla tiettyä tarkoitushakuisuutta, jolla bändi pyrkii palvelemaan lähinnä muusikoiden taitojen esillepanoa. Sikäli Holy Grail on nokkela, että se on jättänyt tilaa myös koukuille, joilla taitavasti hämää innostumaan yhtyeen terävästä ilotulituksesta.
Holy Grailia olisi helppo ylistää, ja siihen olisi syytäkin, mutta kun Ride The Void nyt vain kuulostaa perin akateemiselta ja harkitulta. Vaikka bändin jäsenistä kukin on instrumenttinsa suvereeni taitaja, heidän tarkkuutensa kuulostaa välillä jopa liioitellulta.
Aivan kuin yhtye olisi hyödyntänyt hieman liikaakin studiotekniikan suomia mahdollisuuksia iskujen ja nuottien asettamiseksi kohdalleen. Inhimillisyyttä, sitä sopii peräänkuuluttaa.