HOMESPUN: Série Noire

Arvio julkaistu Soundissa 1/2013.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

HOMESPUN
Série Noire
Mainsail Records

1990-luvulla toiminut Homespun kävi läpi aika tyypillisen marginaalisen bändin elinkaaren, joka kuitenkin selvisi treenikämpältä ihmisten ilmoille. Aletaan soittaa, saadaan hiukan huomiota ja biisitkin soivat joko jonkun yliopistokaupungin paikallisradiossa tai valtakunnallisen kanavan vaihtoehto­musiikkiin keskittyvissä ohjelmissa.

Hyviä biisejä syntyy ja soittaminen on hauskaa, mutta jokin ainesosa puuttuu ja homma hiipuu. Se on luonnollista.

On erittäin harvinaista, että bändi, joka ei saanut edes ensimmäistä levyä aikaan, palaa takaisin pitkän ajan päästä. Juuri sen Homespun on tehnyt. En koskaan kuullut kyseistä bändiä, koska asuin Seattlessa 1990-luvulla, mutta äänimaisema on tuttu. Homespun ilmoittaa itse esikuvakseen Dinosaur Jr:n ja sen voi allekirjoittaa. Lisäksi mieleen tulee vahvasti Built To Spill, joskin Homespunin ääriviivat ovat suttuisempia.
Paketti on kasassa: rempseä rytmisektio ja välillä käsistä karkaava kitara, soittimien sekaan hukkuva hutera laulu ja lo-fihtava äänitys. Homespun on tehnyt hienon aikakapselin. Hauskinta tässä projektissa on se, ettei mitään ruvettu päivittämään.

Lisää luettavaa