HOTGUITARS: Pronounced (hot gi’ta:s)

Arvio julkaistu Soundissa 04/2007.
Kirjoittanut: Petri Silas.
On kaaosta ja organisoitua kaaosta. Vaikka se näin kirjoitettuna vähän vitsiltä näyttääkin.

Arvio

HOTGUITARS
Pronounced (hot gi'ta:s)
Bad Vugum

On kaaosta ja organisoitua kaaosta. Vaikka se näin kirjoitettuna vähän vitsiltä näyttääkin.

Rumpali Arttu Partisen ja kumppaneiden Hetero Skeleton toimii kaoottisen kaaoksen alueella. Yhdessä on kiva melskata ja niin edelleen. Välillä vilahtavat sukukalleudetkin esiin. Ne, joilta tämä menee yli hilseen, ovat juntteja.

Paitsi, että luolamiesmäinen melu-improvisaatio on vuonna 2007 tietenkin ihan yhtä kaavamaista kuin vaikka country & western. Lisäksi siinä on sisäänrakennettu ongelma. Noisen pelkkä kuunteleminen on perkeleen tylsää. Suurimmat elämykset lajin parissa tapahtuvat aina, kun mukana on myös näkö- ja hajuaisti.

Kitaristi Jyrki Laihon ja äänimies T-mu Korpipään Hot Guitars ottaa kaaoksesta tiukemman otteen. Raaka-aines on yhtä rankkaa kuin kenellä tahansa noise-nikkarilla, mutta ote on akateemisempi ja sillä on selkeä päämäärä.

Niinkin simppeli asia kuin pulssi an-taa melulle jotain, mihin suhteutua. Ja samalla tulee todistettua, miten tärkeitä kontrastit ovat. Mukana menossa ovat esimerkiksi Pentti Dassum, Pekka Kuusisto sekä Tommy Lindgren ja bonuksena plektra! 

Lisää luettavaa