Hurtin debyyttiä Vol. 1 (2006) yritettiin raivoisasti ajaa suomalaisille musiikkimarkkinoille. Levyä hehkutettiin kuin uutta messiasta konsanaan, ja kävipä yhtyeen ydinkaksikko jopa akustisella keikallakin kotimaassamme. Vol. 1:stä ei ollut uudeksi Badmotorfingeriksi tai Dirtiksi, eikä valitettavasti edes Silver Side Upiksi tai Karma And Effectiksi. Vol. 2 jatkaa pitkälti samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa, niin hyvässä kuin pahassakin.
Hurtin soundissa kuuluu selvästi takavuosien grunge-klassikoiden klangi, mutta yhtye tekee omituisia sovitusratkaisuja ja antaa kappaleiden polveilla Toolille ominaiseen tapaan. Debyytillä yhtäläisyydet Tooliin olivat jopa liian selkeät, eikä valoa tunnelin päässä näy vieläkään. On myös hämmästyttävää, kuinka uskalluksen puute ajaa kaikki jenkkibändit kuulostamaan soundien osalta tismalleen samalta.
Hurt väläyttää hetkellisesti, mutta tekee sen enimmäkseen vain esikuviaan siteeraamalla. Vol. 2 kuulostaakin alusta loppuun enemmän tribuutilta kuin yhtyeen omalta levyltä. Jos Vol. 3 joskus ilmestyy, toivottavasti yhtye kanavoi luovuuden intonsa tällä kertaa sävellyksiin.