Joskus intoilin Hypocrisysta kovastikin, tosin viimeiseksi hankinnaksi yhtyeen tuotannosta jäi vuoden 1996 Abducted-levyltä lohkaistu broilerinmuotoinen cd-ep Maximum Abduction. Sen jälkeen olen vain ajoittan vaivautunut tarkastamaan, missä yhtye kullakin hetkellä menee. Kertaakaan en ole tuntenut menettäväni mitään maailmoja järisyttävää. Niin ei olisi käynyt nytkään, vaikka olisin suhtautunut End Of Disclosureen samalla ylimalkaisuudella.
Tyylillisesti kirjava, joskin Hypocrisylle sopivissa raameissa pysyttelevä levy on kaikkea sitä mitä Hypocrisy osaa, ja kaikkea sitä mikä tekee siitä nykyisellään aavistuksen verran epäkiinnostavan. Jos kohta sävellys- ja sovitustyö onkin viimeisen päälle huoliteltua, on miltei jokainen käänne myös arvattavissa. Yksinäisen poikkeuksen tekee levyn rivakin ralli Tales Of Thy Spineless, jonka tummanpuhuvassa
ytimessä tuntuu olevan edes ripaus intuitiivisuutta.
End Of Disclosure on melodinen, helposti lähestyttävän aggresiivinen levy, joka briljeeraa lähinnä klassisesta hevistä napsituilla tempuilla. Taustamusiikillisista ominaisuuksistaan huolimatta se on keskinkertaista levyä parempi – liekö siksi, että sen on kuitenkin tehnyt Peter Tägtgren. Ja vaikka 44 Double Zero voisi raakunnasta päätellen olla Kreatorinkin käsialaa, ovat loput biisit päivänselvästi Hypocrisya. Hyvässä, pahassa ja kaikessa siltä väliltä.
