HYPOCRISY: Virus

Hypocrisy on viime vuosina jakanut mielipiteitä aika vahvasti. Joku on pitänyt bändin aitoa death-linjaa oikeimpana ja toinen on mieltynyt syrjähypyistä muiden tyylisuuntien puolelle. Virus helpottaa valintaa, sillä materiaalin joukosta löytyy selkeästi kullekin kohderyhmälle omansa.

Peter Täggtren on nero. Siitä ei pääse mihinkään. Hypocrisy on yhä parhaimmillaan black-tyyppisissä melodioissa ja räyhätessään ilkeästi juuri sellaiseen sävyyn, joka saa verenpaineen nousemaan. Täggtren on vieläkin vihainen ilmeisen monesta syystä. Mies joukkioineen kulkee pelottomasti sotapolulla ja antaa puukon puhua samalla, kun perää uutta tappoa.

Valheet, pakonomainen psykoosi ja elävänä viillellyksi tuleminen kertovat karua kieltä Viruksen olemuksesta. Vaikka Hypocrisy rääkkää säälimättä, vihassa on mukana myös melankolisuutta. Luovuttamisen tuskaan kääntyvä synkkyys pitää silti sisällään kipinän jostakin hahmottomasta ilkeydestä, joka riipii riffien kulmien takana pitkin levyä.

Hypocrisyn huolella virittelemä piina ei kuitenkaan pysty riivaamaan alati rajummin ja rajummin. Levy alkaa loisteliaasti, mutta piiska sivaltaa välillä yllättävänkin haparoiden. Vaikka Hypocrisyn ruoska ei pureudu aina luihin ja ytimiin, viimeisen raidan puhdistavassa harmoniassa ja raukeudessa on juuri sellainen päätös, jota kannattaa odottaa.