HYPOCRISY: Catch 22

HYPOCRISY
Catch 22
Nuclear Blast

Loistavasti menestyneen Abyss-studion äkäpäissään sulkenut Peter Tägtgren on vihainen. Eikä ihme, sillä viime vuosi oli Tägtgrenin mukaan hänen elämänsä vaikein. Studion ikkunoiden kiinni naulaamiseen johtanut tyytymättömyys heijastuu myös Catch 22:lle. Asioita ei kierrellä, vaan ne paiskataan suoraan kuulijan korville. Destroyedin vankassa kertosäkeessä roimaistaan, että "when you think I'm on the top I reverse and tell you all to fuck off". Eipä anna Tägtgten paljon toivoa sulkemispäätöksen pyörtämisestä.

Levylle suuttumus sen sijaan tekee hyvää. Sanojen tapaan ylimääräiset koukerot on riisuttu myös musiikista ja kuuluisa metrin halko -efekti saavutetaan pelkistetyillä biiseillä ja raa'alla soundilla. Avaussiivu Don't Judge Men ja A Public Puppetin riffit esittelevät jopa uusmetallisia piirteitä. Monotonisesta nu-kankeudesta ollaan toki kaukana, mutta pieniä vaikutteita on imetty. Railakkaammissa biiseissä kytee punk-henkeäkin, vaikka bändin death metalliset juuret kuuluvat edelleen riittävästi. Melodisuuttakaan ei kaihdeta ja Edge Of Madnessin ja Seeds Of The Chosen Onen kaltaiset rauhallisemmat laulut suorastaan uivat siinä.

Hypocrisyn levyillä on aina ollut muutama huippusuoritus ja poikkeuksetta myös täytetavaran oloista mönkimistä. Catch 22:lla saavutetaan jonkin sortin maamerkki, sillä kymmenen kappaleen levylle ei sudenkuoppia mahdu. Mentiinpä kireämmin tai kauniimmin, aina onnistuu. Tägtgren on löytänyt hienon tavan haistattaa kaikille.