IAN HUNTER & THE RANT BAND: When I’m President

Arvio julkaistu Soundissa 11/2012.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Arvio

IAN HUNTER & THE RANT BAND
When I’m President
Universal

Yhdysvaltoihin asettunut Ian Hunter myöhästyi nykyisen kotimaansa presidentinvaaleista, mutta mikäpä estää häntä kokeilemasta onneaan neljän vuoden kuluttua. Laulavien lauluntekijöiden veteraanisarjassa 73-vuotias Hunter kolkuttelee jo Bob Dylanin ja Leonard Cohenin kantapäitä. Parituntiset keikat eivät ikämiestä hengästytä, ja tuoreiden levyjen materiaali pitää pintansa vertailussa vuosikymmenten takaisiin saavutuksiin.

Myös sukupolven verran nuorempi The Rant Band vaalii verevästi 1970-luvun rockin kunniakkaita hyveitä. Viisikko siirtyy notkeasti miehuullisesta rytinästä helkyttelemään akustisia kitaroita, banjoa ja dobroa. Rempseästä meiningistä ei tule niinkään mieleen Hunterin ensimmäisen kukoistuksen aikainen Mott The Hoople, vaan huippukuntoinen The Faces tai Ronnie Lanen letkeä Slim Chance.

Niin laadukas ja luotettava kuin Hunterin kampanja-avaus onkin, se jää selvästi Man Overboardin (2009) laulujen loistokkuudesta. Silti uutukaista voi lämpimästi suositella kotikuunteluun, autoretkelle ja illanistujaisten ratoksi.

Lisää luettavaa