IDIOMATIC: New Terrain

Arvio julkaistu Soundissa 9/2012.
Kirjoittanut: Heidi Välkkilä.

Mainitsen heti yhden monista syistä, miksi Idiomaticin New Terrain on loistava debyytti­levy: siihen on niin helppo ihastua.

Arvio

IDIOMATIC
New Terrain
Exogenic Music Group

Mainitsen heti yhden monista syistä, miksi Idiomaticin New Terrain on loistava debyytti­levy: siihen on niin helppo ihastua.

Levy on pullollaan jylhiä kappaleita, jotka melankolisuutta ja kaipuuta huokuviksi kokonaisuuksiksi viimeistelee laulaja-kitaristi Sasja Montosen karheanpehmeä ääni. Ensikuuntelulla mieleeni putkahtivat kotimaisiksi verrokeiksi Negative suurien linjojen ja Jonne Aaronin komean äänen vuoksi sekä parhaimmillaan kaunista ja melodista kitarapoppia luova Manboy.

Ensimmäinen single You Are Not The Sun on rehellinen maistiainen levyn sisällöstä. New Terrain on kerrassaan komeaa ja hienostuneen pompöösiä rockmusiikkia. Kaiken tämän keskeltä löytyy myös hieman irrallisen oloinen, riisutumpi rokkiralli Lost Together. Pelkistetty kappale toimii kuitenkin piristeenä estäessään levyä lipsahtamasta liian popiksi ja unenomaiseksi.

Tamperelainen Idiomatic on perustettu jo vuonna 2007, eli viiden vuoden kypsyttely on ollut hyvä päätös. Yhtyeen ei tarvitse enää edetä varovasti uutta maaperää tunnustellen, sillä New Terrainilla kuljetaan vahvasti kohti suuria aaltoja. Tehdään sitä mikä tuntuu hyvältä, ollaan avoimia, herkkiä ja pystyviä. Seistään valtameressä kikkeli heiluen ja annetaan aaltojen viedä.
Eikä tässä vielä kaikki. Sen lisäksi, että Idiomatic hivelee korvia, yhtyettä on myös mukava katsella. Tulkaa, kaikki on valmiina.

Lisää luettavaa