Yhdysvaltalaisiin vaihtoehtorokkareihin kuuluvan Incubuksen tie menestykseen on ollut pitkä ja kivinen, ainakin jos yhtyeen omiin sanoihin on uskominen. Ulkopuolisen silmiin Incubus näyttää enemmänkin hetkessä läpimurron tehneeltä ryhmältä, sillä Kornin Euroopan-kiertueen lämmittelypaikka ansaittiin jo heti ensimmäisen studiolevyn jälkeen. Vaikeuksista selviäminen kuuluu silti ainakin Incubuksen musiikissa, sillä lämminhenkiset soundit, maltillinen biisienkirjoitustapa ja uskallus tehdä sovitusratkaisut täysin omalla tavallaan viestivät henkisestä kypsyydestä.
Ensimmäisellä ja toisella levyllään (Fungus Amongus, 1995 ja S.C.I.E.N.C.E., 1997) Incubus kantoi osin ansaitustikin soittolistarock-yhtyeen mainetta painolastinaan, mutta nykypäivänä ollaan jo kaukana siitä. Incubus kuulostaa Light Grenades -albumilla hämmästyttävän paljon samalta kuin Red Hot Chili Peppers kymmenen vuotta sitten, mutta samasta funk-henkisestä perinteestähän tässä ammennetaan. Nykypäivän Incubus on silti enemmänkin samassa sarjassa Rage Against The Machinen, Deftonesin ja muiden viime vuosikymmenen aikana läpimurron tehneiden sellaisten alternative-bändien kanssa, joiden musiikkiin synkkyyttä ei mahdu nimeksikään.
Kaikenlainen melankolia siis loistaa Light Grenadesilla poissaolollaan, ja kappalerakenteetkin ovat suhteellisen kiemuraisia, mutkat vedetään vain harvoin suoraksi. Tällaisen musiikin voisi kuvitella vetoavan huonosti 80-luvulla varttuneeseen sukupolveen, mutta Incubuksen manaamat tunnelmat viehättävät erilaisella tavalla. Yhtye tuntuu välillä roiskivan vahvassa improvisaatiohengessä sinne sun tänne, mutta se on todennäköisimmin silkkaa itsevarmuutta, sillä taustalla on suuriakin sävellyksellisiä ideoita. Kun Amerikka on pullollaan tuntipalkkamentaliteetilla radioon säveltäviä rockbändejä, sietäisi Incubuksen itseluottamuksesta ottaa mallia yhtyeen jos toisenkin. Eihän siihen muuta tarvita kuin soittamisen iloa ja hyppysellinen rohkeutta.
Incubus ei juuri tarjoa pikahittejä tai rock-discojen tanssilattioille päätyviä tamppaustangoja, mutta yhtyeen omintakeinen ja jamipohjainen linja on parhaimmillaan silkkaa mannaa korville. Ja kyllä muihin funkiin kallellaan oleviin yhtyeisiin nähden Incubus antaa eniten tarttumapintaakin. Edellisen albumin (A Crow Left Of The Murder, 2004) hittibiisi Megalomaniac on silti todennäköisesti parasta, mitä Incubus koskaan pystyy tarjoamaan, ellei tyylissä tapahdu rajuja muutoksia. Askel vielä suurempaan suosioon kun vaatisi vieläkin tarttuvampia ja määrätietoisempia koukkuja soitannollisen ilottelun sijasta.