IRO HAARLA QUINTET: Vespers

Arvio julkaistu Soundissa 5/2011.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Pianisti, säveltäjä ja harpisti Iro Haarla oli pitkään muun muassa ilmaisunsa ominaisäänen tähden aivan ilmiselvä kiinnitys saksalaisen ECM Recordsin talliin, ja kuuden vuoden takaisen North­bound-albumin myötä liitto lopulta siunattiin.

Arvio

IRO HAARLA QUINTET
Vespers
ECM

Pianisti, säveltäjä ja harpisti Iro Haarla oli pitkään muun muassa ilmaisunsa ominaisäänen tähden aivan ilmiselvä kiinnitys saksalaisen ECM Recordsin talliin, ja kuuden vuoden takaisen North­bound-albumin myötä liitto lopulta siunattiin. Sekä Izumi Tatenon että Heikki Sarmannon johdolla opiskellut ja 1980-luvun lopulta lukien silloisen miehensä Edward Vesalan sovittajana ja oikeana kätenä pohjoiseen äänimaisemaan sukeltanut Haarla lunasti hienolla levyllä paikkansa pohjoisen jazzin kentällä. Northboundin verkkoon tarttui myös lauluntekijä Matti Johannes Koivu, jonka hiljan ilmestynyt albumi Toisen maailman nimi soi Haarlan ja kumppanien tuella onnistuneena hybridinä pohjoisamerikkalaista lauluntekijäperinnettä ja skandinaavista mietiskelevää jazzia.

Nyt Iro palaa basistimiehensä Ulf Krokforsin ja yhtyeen norjalaiskolmikon (fonisti Trygve Seim, trumpetisti Mathias Eick, rumpali Jon Christensen) kanssa areenalle. Kuten nimestäkin saattaa arvella, Vespersin tunnelma on harras ja hauras. Musiikki sulkee kuitenkin kuulijan sisäänsä tiukalla otteella ja nostaa julkaisun Haarlan hienoimmaksi omaksi bändilevyksi. Tässä kokoonpanossa on sävellyksellistä ja tulkinnallista potentiaalia niin paljon, että se saattaa vielä saada aikaan yhtä merkittävän suomalais-norjalaisen freejazz-hohteisen merkkiteoksen kuin Jan Garbarekin johtama Triptykon vuonna 1973 oli.

Lisää luettavaa