ISMO ALANKO SÄÄTIÖ: Hallanvaara

ISMO ALANKO SÄÄTIÖ
Hallanvaara
Poko

Päällimmäinen ajatus Säätiön maalailemia tunnelmia aistiessa on laulujen ja kielikuvien lähes kodikas tuttuus. Se juontaa aina Hassisen Koneen rock-tahdin takaa versoneista vähemmän rumista sävelistä ja erityisesti loputtomiin puusta putoavan Suomen voimasoitoista. Ismo Alangon sävellystyyli ja laulutavan painokas kitka pitää kappaleet käytännöllisessä muotissa, joka ei kuitenkaan rajoita lyyrisiä vapauksia.

Kappaleiden levollinen melodiarakenne suo myös kiinnostavia mahdollisuuksia työstää vaivihkaa hyvinkin hienosävyisiksi tarkentuvia sovituksia. Biisikimaraa hallitsee hyvin kunnianhimoisia soundeja, soitinrinnastuksia ja harkittuja yksityiskohtia erikoisesti testaava taustamusisointi. Ei ole ollenkaan yllättävää, jos sovitus riehaantuu teknokopseesta flamencon kiihkoon tai kamarijousien näppäilystä työväen torvisoittokunnan poljentoon. Pelkistetyimmillään Ismon ääntä myötäilevät vain puhaltimet tai akustinen kitara. Sanaton Töiden jälkeen on sävelnovelli jousille ja trumpetille.

Kappaleet tuppaavat soundielävöityksestään huolimatta olemaan tasaisen raskassoutuisia, jolloin Pienen itsemurhan kaltaiset vauhdikkaammat vonkuteemat tai möreä Kadonnut suudelma -valssaus erottuvat virkeämpinä. Puka Oinosen theremisoiva saha on iskelmänostalgiaa vilauttavan Pojanmaan soundivaltti. Pekka Turusen tummanpuhuvien valokuvien sarjasta tehty kansitaide heijastaa hyvin Hallanvaaran huolella koristeltua ja leimallisen totista monologia.