Marjaniemessä ilmestyi lähestulkoon yhtä tyhjästä kuin J. Karjalainen Electric Saunan kahden vuoden takainen yllätys Electric Picnic. Electric Sauna -albumille viisi vuotta sitten muotoutunut ryhmä säestää J. Karjalaista nyt jo neljännellä laulukokoelmalla, mikä myös kuuluu Marjaniemessä -levyn eittämättömän komeana soittona. Mutta valitettavasti kaikki muu ei ole yhtä hyvin.
Jo Marjaniemessä-albumin ensimmäinen singleraita Verinen mies herätti ihmetystä suomalaiskansallisesti viinaan ja väkivaltaan kietoutuvan tarinansa goreisuudella. Eikä Verinen mies ole levyn ainoa lyriikallaan hämmentävä raita. Soinnillaan ja tyylillään Bob Dylanin gospelkauden mieleen tuova, Pekka Gröhnin mehevien urkujen sävyttämä avausraita Paskahousua käynnistyy bluesin tapaan riiminsä toistavalla Jeesus Kristuksen kehumisella. Maailma on globaali -kappaleessa kuullaan äreämpää soundia kuin koskaan J. Karjalaisen levyillä eikä jousikvartettikaan estä Lumihiutaleita jysähtämästä vihreään maahan poikkeuksellisen kylmästi.
Toiset linnut – ja Russakan helpeitä -kappaleilla Karjalainen laulaa epämukavalla falsetillaan ja Gladiolalla Electric Sauna muuttuu Techno Saunaksi. Tokivai-laulussa J. Karjalainen valjastaa falsettinsa soulin palvelukseen. Marjaniemessä-albumin lyhin ja lonkalta heitetyimmän oloinen raita Kaikki pallot ilmassa toimii tässä seurassa pölhön mutkattomana piristeenä. Rumpukoneen rivakka beat säestää iloisesti Hammondilla pistävää biisiä, joka sinetöi Erkki Ertaman rehabilitoinnin kotoisten viihdeurkuriemme kuninkaaksi. Ohi mennyttä kesää jo hyvissä ajoin muisteleva Liskonpojat palaa sekä falsettiin että albumin avausraidan dylanisuuteen.
J. Karjalaisen tuotantoon sijoitettuna Marjaniemessä kirvoittaa useita huolestuttavia kommentteja. Moniin edeltäjiinsä verrattuna albumilta tuntuu puuttuvan kaikkinainen ilo ja teksteissä sanojen ja riimien sointi korvaa sanottavan. J. Karjalainen on toki aina – joskus herkullisinkin tuloksin – ymmärtänyt rock’n’rollin lyriikallisen puutaheinän päälle, mutta erityisesti nyt esillepano ja toteutus vaikuttavat olennaisemmilta kuin biisien sisältö.
J. Karjalaisen kahden vuosikymmenen takainen blueskaava on tällä kertaa tuottanut liian monta latteaa ja epäkiinnostavaa laulua. Marjaniemen yllä leijuu voimakas pettymyksen ja välityön tuoksu.