JANITA: Haunted

Arvio julkaistu Soundissa 9/2009.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Janita tunnettiin 90-luvun alussa varhaiskypsänä ja ikäisekseen sielukkaana laulajana. Ura vei hänet jo seitsemäntoista-vuotiaana New Yorkiin. Maailma on vielä valloittamatta, mutta viiden englanninkielisen albumin jälkeen Janita on kypsä ja sielukas tulkitsija ilman lieventäviä etuliitteitä.

Arvio

JANITA
Haunted
Texicalli

Voisiko kansainvälisen läpimurron tekeminen olla missään tyylilajissa vaikeampaa kuin Janitan valitsemassa hienostuneessa soulissa, joka karttaa kaikkea räikeyttä? Hauntedin soundit osuvat jopa epäilyttävän lähelle valtavirran rockia. Kitarat soivat lujaa mutta ilman säväyttäviä särmiä ja sävyjä. Soulia edustaa lähinnä Janitan tunteikas ja tyylikäs fraseeraus. Ero Seasons Of Life -levyn (2007) ilmaviin bossanova-värityksiin on melkoinen.

Haaleahkon ensivaikutelman jälkeen ei voi olla huomaamatta, että albumin kaikki laulut ovat hienoa työtä. House Of Fragile Terrainin aavistuksellinen kulmikkuus ja Hopelessly Hopefulin leijaileva jousisovitus havahduttavat ensimmäisinä, mutta laulujen tarinat koskettaisivat syvemmin, jos tuotanto olisi rohkeampi, ote spontaanimpi.

Lisää luettavaa