JEFF BUCKLEY: You And I

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

JEFF BUCKLEY
You And I
Legacy

Yksi kaikkien aikojen kallisarvoisimmista äänistä (asian voi tarkistaa kuuntelemalla esimerkiksi kappaleen Eternal Life alkuperäisversion) hiljeni toukokuussa 1997, kun Jeff Buckley hörppäsi kuolettavan määrän Mississippin vettä keuhkoihinsa. Mies jätti jälkeensä vain yhden valmiin albumin, vuoden 1994 klassikon Grace. Kesken jäänyt täyspitkä tuli ulos 1997 nimellä Sketches For My Sweetheart, The Drunk. Se aloitti postuumien julkaisujen sarjan, josta on nyt vuorossa artistin ensimmäinen demosessio Columbia Recordsille vuodelta 1993.

You And I koostuu yhdeksästä coverista ja kahdesta Buckleyn omasta kappaleesta. Itseään kitaralla säestävä mies on studiossa ensimmäistä kertaa. Lainabiiseistä Bob Dylanin Just Like A Woman, Led Zeppelinin Night Flight sekä Jevetta Steelen Calling You Bagdad Café -elokuvan soundtrackilta ovat tuttuja Live At Sin-é -tuplaliveltä (2003) ja The Smithsin I Know It’s Over Mystery White Boylta (2000). Calling You kuulostaa tylsän alkuperäisuskolliselta, mutta muut edellä mainitut ovat kelpo versioita. Night Flightin lopussa Buckley kiroaa äänensä kestämättömyyttä.

Nuori suuren taiteilijan alku saapui paikalle, soitteli niitä näitä, oli luonnostaan vahvasti läsnä ja se saatiin ikuistettua.

Myös albumin toista The Smiths -biisiä The Boy With The Thorn In His Side kuuntelee ihan mielellään. Blues-osastolle Buckley niputtaa Don’t Let The Sun Catch You Cryin’in ja Poor Boy Long Way From Homen, joista jälkimmäinen tenhoaa autenttisuudellaan. Sly & The Family Stonen Everyday Peoplen versioinnille ei puolestaan ole olemassa kestäviä perusteluja, vaikka kappaleen lällätyskohta loistaa ilahduttavasti poissaolollaan.

Originaaleista Grace on lähes valmista kamaa ja Dream Of You And I aihiosta käypä tarinatuokio, ensikuulemalta kiinnostava katsaus alitajuntaan. Levyn lopuksi Buckley toteaa lakonisesti: ”That’s about it, let’s go home.” Nuori suuren taiteilijan alku saapui paikalle, soitteli niitä näitä, oli luonnostaan vahvasti läsnä ja se saatiin ikuistettua. Hyvä niin, mutta itsenäisenä albumijulkaisuna tämä kuriositeetti ei ole oikein mistään kotoisin.

Lisää luettavaa