JELLY: Audiotrip

Laura Saksalan äänen kuljettama turkulainen Jelly soittaa itsensä lähelle samaa suomalaisen musiikkikartan kolkkaa kuin Kemopetrol, mutta samoille listasijoituksille särmikkäällä Jellyllä tuskin on asiaa. Ilmeisin yhtäläisyys näiden trip-hopiin helpoiten luokiteltavien yhtyeiden välillä on tietysti laulajakaimat, ja hekin lähinnä sukupuolensa takia. Laura Närhen pehmeää ääntä vasten Jelly-Lauran Madonnan ja Marjo Leinosen sekoitukselta kuulostava ääni tuntuu toisinaan jopa hyökkäävältä.
Audiotripiä ei myöskään voi sanoa Kemopetrolin Slowed Downin kaltaiseksi hiotuksi timantiksi, vaan pikemminkin kasaksi karkeaa hiiltä, josta kyllin vahva tuottaja voisi puristaa jalokiven. Vertaus ei ole niinkään arvottava kuin määrittävä, sillä Audiotripin vahvuus on raaka ja melko pelkistetty soundi, joka toisinaan kurkottelee lähemmäs blues-suota kuin tanssilattiaa. Ostava yleisö vain sattuu viihtymään mieluummin peilipallon alla.
Kuulija saadaan tanssimaan lähinnä perinteisin keinoin. Konerytmeihin turvaudutaan harvoin, koska rummut, kitara ja basso riittävät mainiosti sykkeen luomiseen. Taustalla on usein kosketinmatto, mutta yhtä hyvin koristeluun kelpaa myös sähkökitara.
Levyn avaavalla Eating Machinella olisi mahdollisuudet radiosoittoonkin, mutta sen sijaan singleksi on valittu bbb, joka on kyllä tyylikäs levyn lopetus, mutta yksittäisenä lauluna ei riitä huomion herättämiseen. Jellylle istuu hyvin sekä Bad Soda Manin raivokkuus että Chillin' Outin tunnelmointi. Tämän takia Audiotrip on kornin nimensä mukaisesti matka erilaisten, mutta kiehtovien maisemien halki. Matka taitetaan ykkösluokan sijaan junan tavaravaunussa.