JERE & THE UNIVERSE: Metrolla Tokioon

Arvio julkaistu Soundissa 09/2005.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Helsinkiläisbändi Jere & The Universe ajaa Metrolla Tokioon vain vuosi ensialbuminsa jälkeen. Jere & The Universellä yhtye lanseerasi meikäläiselle rocknäyttämölle näkemyksensä amerikkalaistyylisestä ja sievoisen alt.country-henkisestä laulunteosta ja musisoinnista.

Arvio

JERE & THE UNIVERSE
Metrolla Tokioon
Poko

Helsinkiläisbändi Jere & The Universe ajaa Metrolla Tokioon vain vuosi ensialbuminsa jälkeen. Jere & The Universellä yhtye lanseerasi meikäläiselle rocknäyttämölle näkemyksensä amerikkalaistyylisestä ja sievoisen alt.country-henkisestä laulunteosta ja musisoinnista. Sama tahti jatkuu myös uutuudellaan.

Jere & The Universen biisit kirjoittava laulaja-multimuusikko Jere Ijäs ei ole peitellyt ihailuaan viime aikoina lähes lahjojensa ryöstöviljelijäksi ryhtynyttä Ryan Adamsia kohtaan. Mutta kun Suomessa ollaan sittenkin suomalaisia, niin perinteisen ruutupaitaisen meikärockinkaan aineksia ei ole voitu kokonaan välttää.

Metrolla Tokioon on taltioitu vanhanaikaisesti ja ilman turhia studioteknisiä kommervenkkejä. Yhtye laittaa laulunsa tarjolle avoimella mielellä ja kuulijan asiana on ottaa tai jättää. Jere Ijäksen sävelmät ja tekstit ovat mukavan raikkaita. Monessa muussakin mukana olevat The Universen jäsenet hoitavat hekin oman pestinsä vaivattoman osaavasti.

Takaa-ajetun tv-lääkärin kaimaksi ristittyä Kimbleä seuraava Kylmä niinku teinitytöllä pakkasyönä on Frank Blackin upean Honeycomb-levyn mieleen tuovasti countryn, soulin ja bluesin elementtejä fuusioiva laulu, jossa voi kuulla myös aavistuksen J. Karjalaista. Sydämeesi liitää heleän kitarakuvionsa johdolla keveän ilmavasti ja albumin nimibiisi hidastaa tempoa ja tunnelmaa kohti Neil Youngin Harvestia. Kahdestaan tassuttelee kissamaisena sutijazzina ja levynsä äänityspaikan Jere & The Universe ikuistaa Takatalvi Karillossa -bluesiin, jonka kuvaama hyytävyys kulminoituu munat jäässä laulaviin lintuihin.

Vivahteikkaan ja rentoudestaan huolimatta huolella ylöspannun Metrolla Tokioon -albumin pääteasema on sittenkin Helsinki, jota yhtye kunnioittaa mahdollisimman epäurbaanisti. 

Lisää luettavaa