JERRY GARCIA BAND: All The Good Things – The Studio Sessions

Vanhan materiaalin kierrättäjänä Rhino on jo monesti osoittanut olevansa omaa luokkaansa. Poikkeuksetta sen boksit on koottu aitojen musiikkidiggarien asiantuntemuksella. Siitä todistaa jälleen kerran tämä All the Good Things, mikä pitää sisällään kuusi täyteen ahdettua levyllistä Jerry Garcian soolotuotantoa tyylikkäissä pahvikansissa ja huolella toimitetun 130-sivuisen kirjan.

Mukana on Garcian viisi studioalbumia (niistä kahden ensimmäisen nimi oli Garcia, mutta historian mutkia oikoen on kakkoselle nyt annettu nimeksi Compliments, ja muut sitten seuraavat julkaisujärjestyksessään Reflections, Cats Under Stars ja Run For The Roses) sekä tuntitolkulla julkaisemattomia biisejä, studiojameja ja uusia versioita näillä levyillä alun perin julkaistuista biiseistä.

Siinä ei todellakaan ole mitään uutta, että näihin bokseihin kaivetaan materiaalia levy-yhtiön varastoista, mutta hävettävän usein niille löydetään vain haparoivia demotallenteita tai teknisesti heikkoja keikkaäänityksiä. Jerry Garcian suhteen ei kuitenkaan näin ole käynyt, vaan varastoista on kaivettu esiin todellisia kultakimpaleita, lukemattomia biisejä, joista kuulija ei voi kuin ihmetellä, miksi ne eivät ole päätyneet alkuperäisille albumeille.

Sekä Grateful Dead että sen johtaja Jerry Garcia elivät uransa tähtihetkiä 1960- ja 70-luvun taitteessa. Yhtye oli tuolloin uskomattomassa keikkakunnossa, mistä todistavat yhä lyömättömät live-tallenteet (Live/Dead 1969 ja Europe '72) sekä hienot studioalbumit (Workingman's Dead ja American Beauty molemmat 1970). Kesällä 1971 Jerry Garcia työsti ensimmäisen soololevynsä Garcian, ja sitä voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi rockin historian suurista unohdetuista albumikokonaisuuksista. Jerry Garcia teki melkein kaiken itse: hän lauloi ja soitti kitarat, bassot, pianot ja urut. Avukseen hän tarvitsi vain Dead-rumpali Bill Kreutzmanin ja hovirunoilijansa Robert Hunterin. Jos sanoisin, että pelkästään Garcia-levyn ansiosta tämä muhkea paketti kannattaa hankkia, saattaisin liioitella hieman – mutta en paljon!

Garcian tripahtavista proge-maailmoista Jerry suuntasi soolotuotannossaan aivan erilaisia ilmaisukeinoja etsimään. Hän tuntui olevan valmis levyttämään biisin kuin biisin, jos sävelmä sattui häntä syystä tai toisesta miellyttämään, niinpä All the Good Thingsin ehtymättömästä aarteistosta löytää niinkin erilaisia, mutta yhtä kaikki taiten tulkittuja lauluja, kuten Irving Berlinin Russian Lullaby, Peter Rowanin Missisippi Moon, Allen Toussaintin I'll Take A Melodyn tai Bob Dylanin Tangled Up In Bluen, vain muutamia täysosumia mainitakseni.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että monien hienojen tulkintojen vastapainoksi osaa Jerry vetäistä komeasti metsäänkin. Jostain syystä hän ei koskaan tajunnut, ettei hänen intiimistä ja hennosta ja samalla aika ohuestakin lauluäänestään ollut tiukkoja rockpaloja esittämään, ja niinpä myötähäpeässä sitä saa vanha fani piehtaroida, kun Jerry ottaa murhatakseen esimerkiksi Stonesin Let's Spend The Night Togetherin, tai yleensä joka ainoa kerta, kun hän yrittää riuhtoa itseään esiin ison soulahtavan torvisektion jyrätessä kaiken herkkyyden alleen.