Ei ihan jokamiehen tiluttelua – Kaleidobolt jyskää vaikeimman kautta

Kaleidobolt
The Zenith Cracks
Pink Tank

Kaleidoboltin toisella levyllä homman nimi tulee selväksi heti avauksesta. Hiipivän alun jälkeen korville lävähtää sellainen proge/jazz-tiluttelupläjäys, että heikkohermoisimmat kuulijat kaikkoavat helpommin sulateltaville vesille. Meno kuitenkin rauhoittuu tästä ja kakkosraidalle tultaessa edetään jo suoraviivaisemmin.

Simppelimmät ja groovaavammat kappaleet ovatkin levyn parasta antia. Välillä svengataan hendrixmäisen rokisti, välillä sabbathmaisen hevisti. Jazzia, progea, klassista rokkia ja heviä, ripaus stoneria. Siinä Kaleidoboltin väripaletti pääpiirteittäin.

Soittotaituruus on ihailtava asia, erityisesti näinä aikoina, kun festarit pudottavat rock-päätteen nimestään pois ja dj:t läppäreineen valtaavat soittolistoja ja lavoja. Kaleidoboltin kolmikosta taitoa ja näppäryyttä löytyy runsaasti, mutta harmittavasti paikoin kappaleiden kustannuksella homman keikahtaessa soittopornon puolelle. Keikoilla tällainen kikkaileva jamittelu toimii paremmin, mutta saman toisintaminen levylle tarpeeksi koukuttavalla tavalla on vaikeampaa.

The Zenith Cracks ei ole ihan jokamiehen tai -naisen musiikkia. Musiikilliselle seikkailulle antautuvat eivät kuitenkaan tule pettymään.