Kaleidobolt on väläytellyt potentiaaliaan fuzzrähinöintiä ja jazzluritteluja yhdistelevän raskaan progerockin maailmassa jo kahdella aiemmalla levyllään. Kolmas pitkäsoitto napsahtaakin jo ihan häränsilmän tuntumaan.
Yhtye kuvailee tavoitelleensa soundillaan kriittistä massaa ja pyrkineensä kuulostamaan siltä kuin olisi milloin vain hajoamassa palasiksi. Tavoitteessa onkin onnistuttu hienosti. Vauhtia ja spontaanin villiä vaarantunnetta riittää, kun voimatrio rymistelee pyörremyrskyn lailla eteenpäin. Myrskyn silmässä on kuitenkin psykedelialla kuorrutettua kauneutta ja kuulautta. Molemmat elementit on tasapainotettu onnistuneesti.
Edellislevy The Zenith Cracksiä arvioidessani totesin soiton lipsahtavan paikoin itsetarkoituksellisen kikkailun puolelle, mutta nyt on löydetty täydellinen balanssi näyttävän kikkailun ja groovaavan suoraviivaisuuden välillä. Kolmikon soitto on yhä taitavaa ja pirskahtelevan vivahteikasta, mutta nyt mennään entistä tiukemmin biisien ehdoilla. Hyvä niin.
Levyn nimellä voi olla ikäviä merkityksiä ja mielleyhtymiä, mutta Kaleidoboltin Bitter on varsin energinen ja hyvälle tuulelle saava kokonaisuus. Tältä kuulostaa kun palaset loksahtavat paikoilleen.
