Kanadalainen Kathleen Edwards meni studioon vastikään eronneena naisena ja tuli sieltä ulos Justin Vernonin sydänkäpysenä. Tapahtuneen perusteella on vissiin väärin puhua Voyageurista erolevynä. Justinin ohella lauluapua albumilla antavat muun muassa Norah Jones ja hienon Stornoway-yhtyeen jäsenet.
Vähäverinen Voyageur-kiekko äänitettiin pääosin samassa studiossa kuin Bon Iverin upottava toinen albumi. Rauhallisemmissa kappaleissa säädöt tuntuvat jääneen suunnilleen samaan asentoon ja soundi vaikuttaa kiusallisesti kertaalleen käytetyltä. Kaikua, huminaa ja muuta siis piisaa laulujen taka-alalla. Kunpa vielä riittäisi kiehtovia sävelmiäkin. Kun Kathleen koettaa pariin otteeseen rokata, tuntuu touhu vielä keskinkertaisemmalta ja hengettömämmältä.
Kathleen Edwardsin karisma ei kanna eikä hänen perusnätissä äänessään ole mitään ainutkertaista. Ne eivät nosta Kathleenia millään tavalla 2000-luvun folk-laulajien tyyppiarvon yläpuolelle. Äskeisen valossa rohkeamman äänimaiseman etsiminen tuntuu järkevältä ratkaisulta, mutta tuskin tämä levy olisi ollut perinteisempään tyyliin toteutettuna yhtään huonompi. Tai parempi.