KATRI YLANDER: Valvojat

Arvio julkaistu Soundissa 9/2009.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Katri Ylanderin kolmas soololevy alkaa vallan miellyttävissä merkeissä. Singleksikin päästetty avaaja, Pertti Salovaaran kokoisen kertosäkeen nielaissut Maailman ihanin, sulaa elimistöön vaivattomammin kuin ABC:ltä ostettu purilainen.

Arvio

KATRI YLANDER
Valvojat
Sony Music

Katri Ylanderin kolmas soololevy alkaa vallan miellyttävissä merkeissä. Singleksikin päästetty avaaja, Pertti Salovaaran kokoisen kertosäkeen nielaissut Maailman ihanin, sulaa elimistöön vaivattomammin kuin ABC:ltä ostettu purilainen. Biisi on likipitäen typerryttävän ennalta arvattavine rakenteineen todellinen musiikki-insinööritaidon kiteymä ja oppikirjatuote, mutta positiivisen perusvireen se yhtä kaikki herättää. Kepein indierockvaikuttein höystetyssä liikennemyymäläpopissa tuntuu olevan ainesta.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen tunnelma on kuitenkin toinen. Valvojat on aivan liian turvallinen ja lattea tullakseen muuksi kuin tämän sesongin hetkelliseksi villitykseksi radiokanavain ruuhkapäivystysten ja kylpylämainosten lomaan. Singlejä toki versoaa vähän joka puolella levyä, mutta ne on kaikki sävelletty ja sanoitettu kuin kuvitteellista keskiluokkaa ja sen taantunutta makua silmällä pitäen.

Valvojat ei ole läpeensä onneton levy. Se on kuitenkin ihan särmätön ja arkinen kuin jääkaapin oveen magneetilla kiinnitetty Viivi & Wagner -strippi.

Lisää luettavaa