KEEP OF KALESSIN: Kolossus

Arvio julkaistu Soundissa 8/2008.
Kirjoittanut: VILLE SORVALI.

Vuoden 2006 Armada nosti Keep Of Kalessinin nimen mediassa esille tavalla, joka teki yhtyeestä lähes modernin norsecoren kuninkaan.

Arvio

KEEP OF KALESSIN
Kolossus
Indie

Vuoden 2006 Armada nosti Keep Of Kalessinin nimen mediassa esille tavalla, joka teki yhtyeestä lähes modernin norsecoren kuninkaan. Myönnän toki, että suitsutus olisi voinut osua huonompaankin kohteeseen, sillä lievästä puisevuudestaan huolimatta Armada oli hyvä piristysruiske skandinaavien suosimalle, vuosien varrella pahasti steriloituneelle mollibarré-sarjatulelle. Se ei kuitenkaan antanut mitään selkeitä viitteitä siitä, että yhtyeellä olisi vielä todelliset kyntensä näytettävänä.

Ensi alkuun Kolossus tuntuu nimenä tällaiselle levylle hieman vieraalta. Kolossien kun on vaikea mieltää liikkuvan sitä vauhtia, jota Keep Of Kalessin sävellyksissään suosii. Levyn rakenteen hahmottuessa hahmottuu kuitenkin myös sen sisältämien äänimaailmojen monimuotoisuus, ja ensiluokkaisten, päällekäyvän sotaisten laulusuoritusten johdattamat kappaleet alkavat näyttäytyä lähes taianomaisen kiehtovassa valossa. Kun Kolossus on osoittanut suuruutensa, siitä on hemmetin vaikea päästä eroon.

Saatteen mukaan levyn kaikki pohjat on äänitetty livenä ilman korjauksia. Jos näin on, Keep Of Kalessin todellakin on lajinsa kuningas.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa