KIILA: Heartcore

Sami Sänpäkkilän ja Niko-Matti Ahtin Kiila keskittyy tunnelmiin, jotka on joskus saatu aikaan ainutkertaisena improvisaationa, toisinaan rakennettu kerros kerrokselta pitkän ajan kuluessa. Taajuutta etsivän radion huminalla käynnistyvä Contemporaries avaa albumin tavanomaisissa post rock-fiiliksissä, mutta nappaa mukaansa parin minuutin mittaisen suggestiivisen kitaranäppäilyn myötä, jonka jälkeen levy jää kirjaimellisesti paikoilleen. Fireburnfoot saatellaan sisään leikkisän kellopelin kilahtelulla ja sitä seuraavan Holy Melancholyn pohjimmaisena elementtinä on Markus Copperin Archangel Of Seven Seas -teoksen ääntelystä sämplätty matala murina. Verbranntes Landissa Sonic Youth -tyyppiset kitarat kirskuvat kuin taistelussa ja itse asiassa New Yorkin noisenikit saattaisivat muutenkin olla hyvinkin otettuja Kiilan ilomielisestä avantgardesta.
Samanaikaisesti sekä täysin abstraktisti että miltei matemaattisesti itseään ilmaisevan parivaljakon työkaluina ovat tietokoneen ja perinteisen kitara, basso ja rummut -kolmiyhteyden lisäksi olleet muun muassa erilaiset kosketinsoittimet, vinyylilevyiltä napatut samplet, luonnonäänet sekä etenkin kuvitteelliset sakset ja liima. Tekijät ovat kansitekstien mukaan käyttäneet vähintään yhtä paljon aikaa ajatustyöhön kuin varsinaiseen äänittämiseen, mutta silti Kiilan musiikki ei ole ollenkaan hankalaa kuunneltavaa, vaan 40-minuuttinen levy kutsuu luokseen ja jaksaa pitää otteessaan kerran toisensa jälkeen. Heartcoren henki on saatu kiteytettyä myös sinisävyisiin pahvikansiin.