KILLSWITCH ENGAGE: As Daylight Dies

KILLSWITCH ENGAGE
As Daylight Dies
Roadrunner

Välittömästi tunnistettavat, kauttaaltaan tasokkaat ja hanakan matkijajoukon synnyttävät bändit eivät ole metallikentässä itsestäänselvyyksiä. Hapuileva oli Kill–switch Engagenkin ote aluksi, mutta The End Of Heartache (2004) ja uusi laulaja Howard Jones jämeröittivät otetta. Nyt on uran merkittävimmän levyn aika.

Askel jenkkiläisempään suuntaan ei poista perusasetelmaa: Killswitch Engage on yhä enemmän Eurooppaan ja Skandinaviaankin kallellaan kuin uuden polven amerikkalaisbändit keskimäärin. Göteborgin sekaista melokitaraa on kuitenkin karsittu ja aiemmin vieri viereen sijoiteltuja, vähän töksähtäen esiin pompanneita vaikutteita hiottu sulavammin virtaaviksi. As Daylight Dies on edeltäjiään linjakkaamman, keskittyneemmän oloinen albumi.

Mikä merkittävintä, jokaisella biisillä on oma henkensä, oma yksityinen peruste olemassaololleen. Tulee ehkä liikaakin motkotettua metallilevyistä, joiden kelpoisuus uupuu kolmannen biisin puoliväliin, mutta sellaisia tynkäsisältöisiä teoksia ylikuohuva metallitehtailu nykyään tuottaa. Jopa kaksi vuotta sitten julkaistu The End Of Heartache -levy kärsi täytekipaleista. As Daylight Diesin nostaessa Killswitch Engagen merkittävän levykokonaisuuden julkaisseiden yhtyeiden joukkoon musiikkia lokeroivilla ja alaotsikoivilla termeillä ei ole enää merkitystä.