KILLSWITCH ENGAGE: Killswitch Engage

Arvio julkaistu Soundissa 8/2009.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Killswitch Engage pystyy repimään yhtä kovaa kuin pelkkään mörköheviin ja huutoon erikoistuneet ryhmät, mutta se on aina tajunnut kykynsä herkempiin taajuuksiin. Se pystyisi soittamaan suohon ison osan omassa virtuositeetissaan kylpeviä hinkkaajia, mutta pitää silti musiikkinsa rosoisena.

Arvio

KILLSWITCH ENGAGE
Killswitch Engage
Roadrunner

Killswitch Engage pystyy repimään yhtä kovaa kuin pelkkään mörköheviin ja huutoon erikoistuneet ryhmät, mutta se on aina tajunnut kykynsä herkempiin taajuuksiin. Se pystyisi soittamaan suohon ison osan omassa virtuositeetissaan kylpeviä hinkkaajia, mutta pitää silti musiikkinsa rosoisena. Metalcore-pioneeri on kuitenkin yhtye, joka saattaa kaatua omiin vahvuuksiinsa.

Edelläkävijä asetti standardit muiden seurattavaksi: Yhdysvallat ja Eurooppa, varsinkin Saksa, pursuvat Killswitchiltä kuulostavia bändejä. Samaan aikaan oma kehittyminen on jäänyt junnaamaan. Tällä jo toisella bändin mukaan nimetyllä levyllä suoritusvarmuus on huipussaan, raaempi ja melodisempi aines vaikuttavine kitarasooloineen tasapainossa ja soundit upeat. Yksityiskohdat, kuten monipuolinen rumputyöskentely, lyövät nenään kuin ammoniakki koeputkesta.

Mutta kaikki tapahtuu keinoilla, jotka on kuultu täsmälleen samoin levystä toiseen, eikä Killswitch ole löytänyt tai halunnut löytää kekseliäisyyttään uudelleen.
Uusi levy käy vahvuuksistaan huolimatta todisteeksi siitä, että Killswitch on saavuttanut suosionsa huipun ja on tyytyväinen asemaansa. Montaa samanlaista albumia jalusta ei enää kannattele. Samojen ideoiden kierrätys ja kylläinen myhäily ovat vaarallisia ystäviä silloin, kun nuoremmat ja nälkäisemmät ovat kaasuttamassa ohi.

Lisää luettavaa