Levyarvio: Edelläkävijästä latteaksi rallattelijaksi? Killswitch Engagen uusin on varsin vaihtelevan oloinen tapaus

Arvio julkaistu Soundissa 7/2019.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

Killswitch Engage
Atonement
Columbia

Metalcore-pioneerien kahdeksas albumi käynnistyy perinteikkäissä tunnelmissa. Riffeistä ja melodioista kuultaa läpi yhtyeen major-debyytti Alive Or Just Breathingin (2002) siloittelemattoman herkkä soundi, joka on ollut hieman kateissa myöhemmillä, turhankin hifeillä ja laskelmoiduilla levytyksillä.

Aikanaan piristävä, metalcoren olemuksen ytimessä oleva melodisen ja huudetun laulun yhdistäminen alkaa käydä Killswitch Engagen tuotannossa nykyään maneeriseksi. Näitä kliseitä bändi on pystynyt kautta uransa vastustamaan korkeatasoisia lauluja kirjoittamalla. Killswitch Engage erottuukin aikalaisistaan ja ylittää genrerajoja silloin, kun kappaleissaan on tarttumapintaa sekä häpeilemättömän populaareja koukkuja. Parhaimmillaan yhdistelmä on vastustamaton, kuten esimerkiksi Unleashed-kappaleessa, kiusallisimmillaan teennäinen ja mukarankka. Kakkosraita Us Against The World tekee parhaansa karkoittaakseen toiveikkaan kuulijan valssirytmiikan ja latteiden, rallattelua muistuttavien melodioiden yhdistelmällään.

Onneksi Atonementilla on useita onnistumisia, ja aikansa parhaimpiin metallitekstittäjiin lukeutuva solisti Jesse Leach on viimeistään nyt täysin tekemisensä päällä.

Lisää luettavaa