KILPI: IV

KILPI
IV
KillBee

Puolessa vuosikymmenessä Kilpi on noussut pieneksi instituutioksi kannattajiensa keskuudessa. Bändin levyn hankkiessaan on voinut luottaa siihen, ettei suuria tasollisia tai tyylillisiä mullistuksia ole tapahtunut. Nelosella Kilven kevyehkö 80-lukuinen jenkkihevi on siirtynyt piirun eurooppalaisemman perinnön suuntaan ja kokonaisuus on ehkä raskain tähän mennessä. Tästä kertovat levyn Accept-tyylisen avausriffin lisäksi painavammin rapsuttelevat kappaleet Järjen riemuvoitto ja Tähti. Kummastelua herättäneet sanoitukset ovat nyt paremmin linjassa, soundit selkeimmillään ja biisimateriaaliltaankin uutuus on tasapainoisin Kilpi-albumi.

Silti ollaan edelleen peruskysymyksen äärellä. Ärsyttääkö vai miellyttääkö? Siedätkö vai et? Teräsbetonin ja Lordin tavoin Kilpi on yhtye, joka jakaa mielipiteet jyrkästi kahtia. Ensin mainitut taiteilevat tietoisesti parodian rajoilla, Kilpi enemmän tiedostamattaan, vaikka soittajien huumori taatusti riittääkin näkemään ne hevin kliseet, joita nytkin kuljetetaan. Tässä suhteessa Kilpi vertautuu Brother Firetribeen: kyvykkyydestä on turha napista, mutta valitusta ilmaisutyylistä, toteuttamiskeinoista ja yhtyeen merkityksestä kohti 2010-lukua mentäessä kylläkin.