KKANE: From The Eastwing

Arvio julkaistu Soundissa 05/2008.
Kirjoittanut: PERTTI OJALA.

Kkanella (2003) suhteellisen vaatimattomin tuloksin debytoinut Mika Kuokkanen on viimeksi ollut esillä J. Karjalaisen Lännen-Jukka String Bandin keikoilla ja niin ikään maanläheisen musiikin parissa Hoedown-yhtyeessä sekä Ninni Poijärven ja Eero Raittisen tuoreilla albumeilla.

Arvio

KKANE
From The Eastwing
MuFarang

Kkanella (2003) suhteellisen vaatimattomin tuloksin debytoinut Mika Kuokkanen on viimeksi ollut esillä J. Karjalaisen Lännen-Jukka String Bandin keikoilla ja niin ikään maanläheisen musiikin parissa Hoedown-yhtyeessä sekä Ninni Poijärven ja Eero Raittisen tuoreilla albumeilla. Itse tuottamallaan ja Neil Youngin Heart Of Goldia lukuun ottamatta kirjoittamallaan From The Eastwingillä Kkane siirtyy ensilevyään juurevamman musiikin pariin. Laulujen ja niiden toteutuksen folk- ja kantripitoisuuden sekä soittajiston perusteella albumi olisi aivan hyvin voinut syntyä samalla viime marraskuisella Woodstockin matkalla, jonka tuomisina olivat Poijärven ja Raittisen upeat levyt.

Levyllään Kkane tulkitsee lähes kuiskaavan hennolla äänellään amerikkalaisuuden sympaattisempaa puolta henkiviä lauluja. Invisible Wallin tunnelmassa on aavistus Calexicoa Knock & Runin muistuttaessa John Mellencampin töistä. Itseään tarpeettomasti vähättelevä Ordinary Popsong on todellakin tavallinen ja juuri siksi niin onnistunut ja arvokas. Ninni Poijärven Virta-levyn ja Eero Raittinen & The Noisy Kinda Menin Woodstockin kanssa tahtoen tai tahtomattaan tyylikkään albumitrilogian muodostaman From The Eastwingin tunteikkain esitys on sen kauniiksi lopuksi soiva kansansävelmällisyyttä tavoittava instrumentaali Kåraskär Waltz.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa