KKANE: Kkane

Arvio julkaistu Soundissa 11/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Singer-songwriter -genren profiilinkohotus on meneillään myös suomalaisessa rockissa. Anssi Kelan Nummelan käsittämätön suosio on tasoittanut tietä kokonaiselle joukolle uuden polven laulaja-lauluntekijöitä, joista osalla tosin on Kelan tapaan takanaan jo vuosia musiikkibisneksessä.

Arvio

KKANE
Kkane
Rubato

Singer-songwriter -genren profiilinkohotus on meneillään myös suomalaisessa rockissa. Anssi Kelan Nummelan käsittämätön suosio on tasoittanut tietä kokonaiselle joukolle uuden polven laulaja-lauluntekijöitä, joista osalla tosin on Kelan tapaan takanaan jo vuosia musiikkibisneksessä. Ja vaikka tulokkailla ei olekaan edellytyksiä Anssi Kelan veroiseen suosioon niin julkai sukynnyksen madaltumisen myötä joka tapauksessa levylle ja eetteriin.

Muun muassa Tuure Kilpeläisen, Aleksi Ojalan ja Olavi Uusivirran debyytit ovat vielä tuoreessa muistissa ja nyt mukaan liittyy Mika Kuokkanen, jonka taakaksi on keksitty sälyttää kotimaisen rock- ja pophistorian hirvittävin taiteilijanimi. Kkane on pitkän linjan muusikko, jolla on soittajana sormensa pelissä useissa eri kokoonpanoissa. Nimettömäksi jätetty albumi viliseekin Kkanen yhteistyökumppaneita – tosin lähinnä taustoja laulavina vierailijoina. Levyllä kuultava bändi puolestaan koostuu Ville Pusan, Jore Marjarannan, Aki Sirkesalon, Jonna Tervomaan ja Emmin yhtyeissä vaikuttavista luottomuusikoista.

Laulujensa tulkkina Kkane on vahvasti amerikkalaishenkinen, mieluummin isoon kuin pieneen radiorocksoundiin mieltynyt artisti. Levyn biisit ovat tasaisen varmaa tekoa ja viimeisen päälle professionaalisen bändin jälki on muutamista mainioista sovituksellisista ideoista – Bitternessin "kelttiläisyys", Ville Ojasen viulu Imaginationilla ja Valley of Sorrown beatleaaniset efektit – huolimatta ennen kaikkea sitä. Työkalu ja keinot levyllä ovat siis ihailtavasti hallussa, mutta sisällössä on vielä roimasti parantamisen varaa. Sujuvasti amerikkalaisittain fraseeraava Kkane ei yksinkertaisesti ole laulajana niin persoonallinen, että pystyisi tulkinnallaan paikkaamaan kappalemateriaalin tavanomaisuutta. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa