KUPARILINNA: Kuparilinna

Kuparilinna yhdistelee debyytillään musiikin eri aikakausia ja kulttuureja. Arvion jälkeen yhtyeen biisintekijä Tuomas Palonen kertoo mistä Kuparilinnasta on oikein kyse.

KUPARILINNA
Kuparilinna

Tällaistakaan musiikkia ei ole ennen tehty. Uskomattomalla tavalla vanhaa Suomi-iskelmää, neuvosto-venäläistä kansaniskelmää, rautalankaa, agitproppia ja beat-poppia yhdistelevä Kuparilinna tekee esikoislevystään aivan omanlaisen.

Vanhoista tutuista elementeistähän tämä koostuu, mutta tapa tehdä on uusi, omaperäinen ja ennen kaikkea oivaltava. Kyllähän soppa kaiken ohella sen verran nykypopinkin elementtejä sisältää, että ei tästä voi mennä halpaan ja luulla aidoksi 1960-luvun tuotteeksi.

Tuomas Palosen kappaleet ovat sujuvalla kynällä kirjoitettuja. Useastakin voisi povata hittejä. Tosin tämän tyylinen omaperäisyys ja oivaltavuus harvoin yltää hitiksi nykyään.

Palosen ja Liila Jokelinin laulusuoritukset ovat viehättävällä tavalla epälaulajamaisia ja tyylikkäitä. Vireet ovat kohdillaan, mutta laulutaidon esittelyluikauttelut puuttuvat onneksi täysin. Arkinen laulutapa sopii kokonaisuuteen.

Erityinen on myös levyn soundi. Aluksi se jopa hieman häiritsee putkimaisuudessaan, mutta pian siihen tottuu. Vanhaa putkiradiotahan se on väännetty muistuttamaan.

Antti Ervasti

Kuparilinnan pääbiisintekijä ja toinen laulaja Tuomas Palonen vastaa mielenkiintoista esikoisalbumia koskeviin kysymyksiin.

Levy kuulostaa kuin se olisi tehty Suomessa 1960-luvulla tai Neuvostoliitossa 1970-luvulla. Mistä lähti ajatus tehdä niin sanotusti vanhan kuuloista musiikkia?

– Olen kerännyt kotiini ison kasan 70-luvun neuvostoliittolaista popmusiikkia. Se on upeaa musiikkia, jossa on jotain kummaa magiaa. Halusin jäljitellä biiseissä mahdollisimman tarkasti niiden levyjen tunnelmaa. Lopputulos kuulostaa kuulemma aika suomalaiselta, mutta onhan Suomen ja Venäjän musiikeissa paljon samaa.

Levy ei ole vastaisku vaan rakkaudenosoitus.

Sovitukset ja soitanto kuulostavat tarkoituksellisen muhjuisesta soundista huolimatta isotöisiltä ja laadukkailta. Millainen levytysprosessi oli?

– Sulkeuduimme syksyllä bändin kanssa pariksi viikonlopuksi valimolaisen toimistorakennuksen alakertaan. Elimme kaljan ja pizzan voimalla.

Oliko jännäksi viilattu soundi vastaisku nykyajan konevoittoiselle suomalaiselle listapopille?

– Soundin puolesta hyödynnettiin kaikki mahdolliset konstit. Luimme tarkkaan esimerkiksi ohjeet, millä tavalla rumpalin kannattaa pukeutua studioon, jotta soundi on mahdollisimman 60-lukulainen. Levy ei ole vastaisku vaan rakkaudenosoitus. 60-luvulla kaikki kukat saivat kukkia. Niin nytkin. Olette aiemmin operoineet ihan toisenlaisen musiikin parissa.

Onko Kuparilinna vain syrjähyppy vai näettekö pidemmänkin tulevaisuuden yhtyeelle?

– Kuparilinna ei ole syrjähyppy, vaan vakava mutta intohimoinen suhde. Kun tekee ensin yhdenlaista musiikkia ja sitten toisenlaista, oppii arvostamaan musiikkityylien pieniä eroja ja erikoisuuksia.