LAMBRETTA: Lambretta

Kun näyttävään blondiin Linda Sunbladiin henkilöityvä Lambretta saa suunvuoron, voi lyödä vanhat villahousunsa vetoa, että suurin osa yhtyeen warholiaanisesta julkisuusvartista tulee kulumaan kyynikkojen ja epäilevien tuomaiden vaimentamisessa. Lambrettan kylkeen on nimittäin lyöty liukuhihnatuotteen leima niin räikeillä väreillä, että tyhmempikin sen tajuaa. Kun yhtenä taustapiruna vielä häärii hittinikkari Max Martin, voi olla hankalampi todistella bändin itsensä näköisyyttä. Ongelma on kuitenkin aivan päinvastainen: suurin synti on se, että hommaa ei ole viety loppuun asti, vaan levy on jätetty liikaa sinkkuhitti Bimbon varaan, joka avausraita Wake Up Girlin ohella onkin levyn paras biisi. Kuka oikeasti jaksaa välittää siitä, että mm. Britney Spearsin menestyksen taannut Martin ja Backstreet Boysin suosioon lanseerannut Per Aldeheim ovat vastuussa siitä, että keskinkertaiseen bändiviritelmään yritetään puhaltaa henkeä? Luunappi otsaan sen sijaan sille hutilukselle, joka on antanut Lambrettan itse sorvata levyn biiseistä puolet, sillä yhtyeen omista kappaleista koostuva jälkimmäinen puolisko on loppumatonta täytebiisien virtaa. Siinä ajatus, että yksi maailman vaikutusvaltaisimmista dance-guruista häpeilemättä kirjoittaa nu-metal -vaikutteilla leikittelevän täsmähitin ei paljon paina. Ovatko levy-yhtiöltä sitten kruunut loppuneet, kun näin idioottivarma konsepti on menty amatöörimäisesti tuhrimaan? Toinen suuri kysymys on se, kuinka rivo virne managerisedillä on Sunbladia stailatessaan ollut, sillä kannen kova tyttö -poseeraus, käsittämättömät teiniangstilyriikat ja aivan sekopäisiin sfääreihin kipuava ylitulkinta ovat kaikki kuin suuresta blondivitsikirjasta. Elämää suuremmaksi seksipommiksi itseään mauttomasti tyrkyttävä Sunblad on juuri niitä tapauksia, jotka norkoilevat studion nurkissa ja laulukisojen lavojen vierustoilla niin kauan, kunnes joku huomaa kiinnittää tällaiseen mitäänsanomattomaan keski-ikäisten rokkijätkien elämäntyön apuvälineeksi.