LEAVES’ EYES: Symphonies Of The Night

Arvio julkaistu Soundissa 12/2013.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

LEAVES’ EYES
Symphonies Of The Night
Napalm

Leaves’ Eyesille tulee tänä vuonna kymmenen vuotta täyteen, ja debyyttilevy Lovelom näki päivänvalon yhdeksän vuotta myöhemmin. Bändi määritteli laaja-alaisen sinfoniametallinsa suuntaviivat jo kauan sitten, eikä perusasioihin ole matkan varrella juuri koskettu. Silloin alkutaipaleella Liv Kristinen johtama ryhmä oli hukkua muiden kaltaistensa joukkoon, mutta nykyään bändi kuulostaa jo lähes ainutlaatuiselta, kun muut saman lajityypin yhtyeet ovat vieneet musiikkiaan kuka mihinkin suuntaan.

Tänään Leaves’ Eyes kuulostaa rankemmalta kuin monet vanhat kaverinsa, vaikka yhtye toki käy myös kutittelemassa popimpia sävyjä leuan alta. Perusilme säilyy kuitenkin metallisena, mistä pitää huolen ennen kaikkea miesmurina. Tietysti toisinaan laulut olisi voinut jättää ainoastaan Livin harteille, sillä ei se örinä ihan joka paikkaan sovi.

Symphonies Of The Night ei ole lähelläkään genrensä kulmakiveä, mutta sen perusvarmassa otteessa ja laadukkaissa sävellyksissä on särmää. Näin siitäkin huolimatta tai juuri siksi, että tuotantopuolella on jätetty soimaan roima annos orgaanista äänimaisemaa.

Lisää luettavaa