Vaikka Brant Bjork onkin pössyttelyrockin tunnetuimpia sanansaattajia, ei jazztupakka ole laiskistuttanut Kyussista ja Fu Manchusta tuttua muusikkoa ainakaan julkaisurintamalla. Edellisestä studiolevystä Tao Of The Devilistä on vierähtänyt vain kaksi vuotta ja viime vuonna lykittiin pihalle vielä Europe ‘16 -live.
Sen sijaan uudella levyllä meno tuntuu laiskalta, vaikkei siinä varsinaisesti mitään vikaakaan ole. Kitarat surisevat, aavikon pöly tunkee rööreihin ja levy alkaa vahvasti Chocolatizen keinuvassa rytmissä, jollainen irtoaa Bjorkilta suvereenisti. Homma valitettavasti lässähtää nopeasti kädenlämpöiseksi ja oppikirjamaiseksi bluesjammailuksi.
Varsinkin laulaja Sean Wheelerin tulkinta on innotonta, sielutonta ja väsynyttä, mikä latistaa muuten kelpojen sävellysten tehoa. Mutta silläkin rintamalla mennään välillä turhan perinteisten ja liian vahvoja ja tuttuja mielleyhtymiä herättävien kaavojen mukaan.
Muutamia yksittäisiä riffejä tai biisin osasia lukuunottamatta Mankind Woman ei ole erityisen mieleenpainuva kokonaisuus eikä aiheuta suuria värähtelyjä mihinkään suuntaan. Maailmasta löytyy toki paljon huonompaakin retrorokkia. Mutta myös paljon parempaakin.
