Levyarvio: Ketkutuslihasta puhutteleva jami svengaa ja hassutupakka haisee – Brant Bjorkin viimeisin julkaisu ei ole järin viimeistelty

Brant Bjork
Jacoozzi
Heavy Psych Sounds

Stoner rock -kulmakiven Kyussin ja myöhemmin Fu Manchun rumpalina tunnetuksi tulleen Brant Bjorkin soolomateriaali on alati viitannut funkyyn vanhan liiton huururockiin. Tismalleen sitä on tämä 2010 tallennettu multi-instrumentalistin oma sessio, jossa mies jamittelee yksinkertaisten riffien ja svengaavien rytmien äärellä ihan keskenään.

Ja ihan puhtailta jameiltahan nämä raidat kuulostavat. Ne ovat biisiaihioita, joita jauhetaan kypsyttelyvaiheessa tsekaten, olisiko raakileesta ihan oikeaksi biisiksi. Laulua ei ole kuin päätösraidassa, ja muutenkin Bjork lepattelee pääasiassa yhden idean ympärillä. Toisaalta on upeaa kuulla kahden soinnun riffillä etenevä seitsenminuuttinen biisi, toisaalta epämääräisyys ja keskeneräisyyys kohdakkoin myös häiritsevät – mutta samalla tuntuvat todella raikkailta.

Tämä jamittelu on letkeää ja svengaavaa, viimeistelemätöntä ja päämäärätöntäkin, mutta jollakin tavalla se myös on linjassa Bjorkin soolomateriaalin kanssa. Hyvä perseenketkutuslihakseen tarttuva meininki, vahva pössyttelyn tuoksu ja ihastuttava rentous ovat vahvasti läsnä. Kolikon kääntöpuolena on vähänkään tarkemman kuuntelun paljastama raakilemaisuus.