Levyarvio: Bändisvengin ilo peittää terävimmän biisimateriaalin puutteen – Hearthillin vuoden 1992 sessiot julki

Hearthill
Lost Tapes '92
Svart

Hearthillin neljän ensimmäisen albumin jälkeen tehdyt live/studiolive-tallenteet ovat väkevä muistuma nimenomaan yhtyeen keikkaenergiasta, vauhdikkuudesta ja välittömyydestä niin kaduilla kuin kalustetuissa klubeissakin. Lost Tapes pistää veren kiertämään yhtä kärkkäästi kuin aikoinaan ensimmäinen omakustannesingle Shake It Up, johon kiteytyi combon repäisevin sekä tunnekylläisin puolisko. Ufo Mustosen tulinen viuluttelu antaa hienosti pontta persoonalliselle rockin muokkaukselle. Rosoinen livefiilinki tekee todella hyvää bändin biisimateriaalille, sillä studiossa hiottu Hearthill-matsku ei ihan yltänyt samaan vetovoimaan.

Vaikea päätellä, miksi materiaali ei kiteytynytkään kuin puoliksi viidennelle, paljon sliipatummalle albumille. Ehkä settilista sittenkin on parhaiten oikeuksissaan tällaisena kokonaisrähäkkänä, josta ei välttämättä ollutkaan nousemassa niitä kovimpia yksittäisiä hittejä bändin ikuisiksi avainbiiseiksi. Kun bändisvengin ilo ja tekniikka ovat täydellisesti ja vaistomaisesti hallussa, ei heti huomaa, että biisien sävelkuluista jää salakavalasti uupumaan terhakkainta tarttuvuutta ja kestonautinnollisimpia melodisia käänteitä.

Tärkeintä kuitenkin, ettei Hearthill turvautunut leipiintyneempien bändien hätiköityihin pakkoliikkeisiin, vaan teki urhean uusien kappaleiden atakkinsa aidolla innostuksella.