Bändin nimi herättää ainakin minussa kaukomaalaisia mielikuvia, mutta kerrasta toiseen elävällä henkilökunnalla toimiva Onsegén Ensemble pesii kuulemma pohjoisimmassa Suomessa. Tällä ryhmän kolmannella albumilla nimen alla häärii yhdeksän ihmistä.
Että mistäkö on kysymys? No, tiivistäen death metal ja proge kohtaavat edesmenneen elokuvasäveltäjämestari Ennio Morriconen ankarasti ritualistisissä merkeissä. Laajemmin ajatellen tyyliä voisi sanoa post-rockiksi. Eeppisen isosti ja uhkaavan kohtalokkaasti mennään. Totta puhuen itselleni monin paikoin vähän liikaakin. Kun ryöpyttävä kohtalokkuus on valittu linjaksi, niin minulla soi heti joku kello. Massiivinen vaikutuksen tekeminen uuvuttaa. Vähän kuin Sormusten herrassa kun laajakangastaistelut örkkien kanssa jatkuvat liian pitkään.
Mitä kauemmas metallista morriconemaiseen elokuvallisuuteen ja progeen mennään, sitä kiinnostavampaa musiikki on. Soinnin dynamiikka lisääntyy kummasti kun pauhaavat rummut, kirskuvat kitarat ja synkästi kailottavat (periaatteessa sanattomat) kuorot antavat tilaa trumpetille ja erilaisille perkussioille. Parissa biisissä on varsinainen vokalistikin.
Täsmäannoksina Fear toimii hyvin. Biisit vaihtelevat viiden ja yhdeksän minuutin välillä, joten niihin ehtii eläytyä. Livenä yhtye voi olla hyvinkin vaikuttava kokemus.