On lukuisia tilanteita, joissa olisi helppo sivuuttaa artistin heikkoudet jo pelkästään siitä ilosta, että pitkän uran rakentanut taiteilija jaksaa jatkaa eikä lakkaa yrittämästä. Bayley Alexander Cooke on todellakin yrittänyt, valtaosan ajasta jättimäisiä tuulimyllyjä vastaan. Ja vaikka Iron Maidenista erottamisensa jälkeen kuuluviin on saatettu hyviä ja helvetin hyviä metallilevyjä, tuskin kovin moni tasan kaksi vuotta sitten asetteli Blazen avaruustrilogian ensimmäistä osaa soittimeensa kovinkaan kaksisin odotuksin.
Kuitenkin nyt, saagan kolmatta osaa kuukauden verran kuunnelleena, en yksinkertaisesti keksi tarpeeksi suureellisia superlatiiveja kuvaamaan sitä tosiasiaa, että Blaze Bayley teki yhtyeineen mahdottomasta mahdollista: kolme kiitettävän arvosanan pitkäsoittoa kahdessa vuodessa.
Bayleyn aisapari Chris Appleton on Iron Maideninsa kuunnellut, ja sitähän Blaze Bayleyn musiikki nyt jo kolmatta levyllistä on: parempaa Maidenia kuin mitä itse Maiden on saattanut maailmaan viiteentoista vuoteen. Kokonaisuuden taustatarina on hieno, mutta pääosassa ovat edelleen ihon alle hiipivät, mukana laulamaan yllyttävät sävellykset. Vaikka kolmososa ei ihan yllä kahden edeltäjänsä tasolle, viimeisen kolmen kappaleen aikana saattaa jo silkasta mielihyvästä hieman itkettää.
