Vaikka newyorkilainen post hardcore -legenda Quicksand on perustettu jo 1990, on Distant Populations vasta sen neljäs levy. Kaksi bändin levyistä tehtiin 90-luvulla ja viimeisin pitkän tauon jälkeen neljä vuotta sitten. Stonermaisen psykedeelisestä kansitaiteestaan huolimatta Distant Populations seuraa tarkasti Interiorsin (2017) jalanjäljissä, niin hyvässä kuin pahassakin.
Edellisellä levyllään Quicksand päivitti soundinsa onnistuneesti harkitumpaan, modernimpaan ja aikuisempaan muottiin. Failuren tuoreempaa tuotantoa ja Deftonesia muistuttava raskas, mutta ammattitaitoisen puhdas ja täydellinen äänimaailma toimi Interiorsilla erinomaisesti ja sama soundi on nyt kopiotu Distant Populationsillekin. Vaikka soundi toimiikin edelleen, muistuttavat paluun jälkeiset levyt kuitenkin niin paljon toisiaan, että voisivat olla saman levyn kaksi puolta. Ja siinä vertailussa uusi levy jäisi b-puoleksi.
Neljä vuotta ei ehkä ole Quicksandin historiassa pitkä aika, mutta jonkinlaista eteenpäinmenemistä olisi silti kaivannut. Parhaimmillaan, kuten legendaarisen kitarapedaalin mukaan nimetyllä Phase 90:llä ja deftonesmaisella EMDR:llä levy kuitenkin yltää Interiorsin tasolle.
