Levyarvio: Häpeilemättömän vilpitön Dear Moon kaipaa irtiottoja – Kuopiolaisyhtye ei pyytele esikoisellaan anteeksi

Dear Moon
Arise
Revolver

Kun tarkoitusperät ovat puhtaat, on häpeilemättömyys arvostettava piirre. Siksi kuopiolaiselle Dear Moonille on pakko nostaa hattua. Millintarkan kovalevyindien ja stadionluokan kertosäkeiden nimeen vannova debytantti ei selvästikään pyytele ratkaisujaan anteeksi.

Onneksi yhtyeen itsevarmuus tukeutuu taiten kirjoitettuun sisältöön ja pedanttisuudeksi vakavoituneeseen vilpittömyyteen. Jämäköine sovituksineen, tahdikkaine elektromausteineen ja puntaroituine dynamiikkoineen Arise kertoo kirkaspiirteisestä näkemyksestä, jossa vaihtoehtoisuus ja valtavirta sekoittuvat ronskisti toisiinsa.

Asetelma on kuitenkin hauras. Yhdistellessään suureellisia äänimaisemia sinnikkääseen tarttuvuuteen yhtye on jatkuvasti vaarassa eksyä ryöstöviljellyille maille. Vaikka Carpark Northia, Mansunia ja Lapkoa naittava kuulo-kuva on nykyajassa virkistävän vieras, pelkistyy se nopeasti arkiseksi. Parhaimmillaan Dear Moon onkin jättäessään musiikkiinsa tulkinnanvaraa. Yhtyeen kaikilla identiteeteillä leikkivä Queen Of Silence ja laajakankainen Steam Will Rise osoittavat, että toimivan peruskaavan rinnalle vaaditaan kyky tinkiä siitä.

Tasapainoisen sointinsa puolesta yhtye on valmis vaikka mihin. Tahdon kuitenkin uskoa, että Dear Moon vasta testaa musiikkinsa osatekijöitä ja niiden joustavuutta. Seuraavaksi on irtiottojen aika.